Riikka C
Tanssiryhmä Neferin ohjaus ja koreografioitten tekeminen sekä näytösten suunnittelu on erikoisalaani.
Teen Afifassa paljon opetustyötä kaikilla tasoilla. Opiskelussa on keskeistä liikkumisen ilo. Opetuksessa tulee ottaa huomioon oppilaiden yksilölliset erot ja tukea oppilaan kehittymistä hänen omista lähtökohdistaan. Tavoitteena on myös kohdata tanssi yhtenä taiteenmuotona ja rohkaista oppilaita uteliaisuuteen ja uskallukseen tulkita taidetta persoonallisesti. Pyrin ohjaamaan oppilaita pitkäjänteisesti ja kannustamaan heitä myös vuorovaikutteisuuteen. Tavoitteena on myös kehittää eri kulttuurien ymmärtämistä ja tulkitsemista.
Olen itse utelias ja kokeilunhaluinen ja yhdistän mielelläni itämaiseen tanssiin vaikutteita näkemästäni ja kokemastani. Minulle itämainen tanssi on yhdistelmä vahvoja perinteitä ja oman luovuuden ilmaisukanava.
Jazztanssiopinnot 1980-1990
Erilaisia tanssiopintoja (kansantanssi, breakdance, kreikkalaiset, itämainen) 1983-
Itämaisen tanssin esiintyjänä 1989
Itämaisen tanssin opettajana vuodesta 1990
Tablan ja muiden rytmisoitinten opinnot
Namira ry perustajajäsen
Karate, miekkailu
Taiteen tuottaja (AMK) |